perjantai 18. syyskuuta 2015

Asiakkaan tarinoita: Ensimmäinen vuosi takana, suunta kohti kasvua ja Huipputunteita!

 Sitomalla muutamia ajatuskulkujen lankoja voi saada oivalluksia, jotka ovat kokeilemisen arvoisia. Oppimismielessä  kerromme toisillemme  kehitystarinoita asiakaskentästämme. Miten yhdessä projektissa tehtiin jotain ja mitä siitä seurasi. Miten samaa onnistumista tai havaintoa voisi hyödyntää muuallakin? Olemme yhdessä intoilleet myös esimerkiksi Taivas + Helvetti-kirjojen tarinoista. Verkostoitumistilaisuuksissa yleensä yrittäjien tarinat ovat kaikkein antoisimpia.  

Ja sitten se kirkastui: mehän voimme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden kertoa oma tarinansa inspiroimaan, havahduttamaan ja vaikuttamaan muihin. Ja samalla lukijamme saavat nautiskella upeista kertomuksista, joissa kaikki ei aina ehkä mene kuin strömsössä, mutta niistäkin opitaan ja ponnistetaan kohti uusia onnistumisia. 

Tämä kirjoitus avaa Kasvuajatuksia-blogin Asiakkaan tarinoita-osion. Tervetuloa inspiroitumaan! Ensimmäisenä sananiekkana tarinansa yrittäjänä toimimisen ensimmäisestä vuodesta avaa Kuntokeskus Huipun Hannu Airila.


Tunne, johon palaat

En tuntenut Kuopiosta käytännössä ketään. Siitä huolimatta muutimme vaimon kanssa tänne reilu vuosi sitten, kun päätimme kaverin kanssa tarttua tilaisuuteen ja perustaa oman kuntokeskuksen konkurssiin menneen tiloihin. Olemattomasta kontaktiverkostosta huolimatta löysin nopeasti hyviä ja ammattitaitoisia ihmisiä meille töihin, ja saimme toiminnan käytiin.

En tiennyt liikuntakeskusalasta käytännössä mitään. Mistään vaikeasta yhtälöstä ei sinänsä ole kysymys: tavoite on saada jäsensopimuksia vähintään sellainen määrä, että niistä syntyvät kuukausitulot kattavat palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset. Kilpailukeinoja ovat muun muassa palvelun ja tarjonnan monipuolisuus ja laatu.

Ensimmäinen vuosi meni nopeasti eri asioita kokeillen. Hyvällä porukalla oli mukava tehdä töitä, ja vähitellen meille muotoutui omannäköinen asiakaskunta. Raivasimme oman tonttimme kovasti kilpaillulle alalle. Tähän asti oltiin menty eteenpäin ameebamaisesti kokeillen, nyt oli tarve selkiyttää rooleja ja suunnata toimintaa tarkemmin.

Strategiaa rakennettiin inspiroivassa ympäristössä ja hyvillä eväillä varustettuina. Välillä energiaa purettiin kahvakuulia heiluttelemalla, bosupallolla karatehyppyjä kokeillen tai vaihdettiin perspektiiviä seisomalla käsillä pääalaspäin. Veri kiertämään, ideat lentämään!


Ilman strategiaa tulos on tragediaa

Toteutimme strategiakehitysprosessin Talentreen Suvin ammattitaitoisessa ohjauksessa. Mukana oli Huipun koko vakituinen henkilökunta. Näin prosessissa saatiin kaikkien ääni kuuluviin ja jokaisen on helpompaa sitoutua sovitun strategian toteuttamiseen.

Nykytilanteen kartoituksessa vahvuuksiksi todettiin muun muassa hyvä ja positiivinen ilmapiiri, mahdollisuudeksi systemaattinen brändin rakennus ja uhkaksi kilpailun kiristyminen. Kartoituksen aikana mukavaa plussaa olivat henkilökunnan kertomat muistot ja kokemukset toiminnan alkuajoilta. Kartoituksen aikana tuli mietittyä laajasti läpi omaa liiketoimintaa esimerkiksi yleisen taloustilanteen sekä hallitusohjelman näkökulmasta.

Visiointivaiheessa laitettiin maalaisjärjen asettamat keinotekoiset rajoitukset romukoppaan, ja maalattiin yhdessä mitä erilaisimpia tulevaisuudenkuvia. Miten ja minne halutaan kasvaa? Miten huomioidaan digitalisaatio omassa toiminnassa? Miten liikunnan iloa jaetaan tulevaisuudessa? Tilannekuvasta ja visioista kiteytettiin Huipun visio. Visio sisältää Huipulle tärkeät arvot, kuten hyvän ilmapiirin, liikkumisen ilon, merkityksellisyyden tunteen sekä jatkuvuuden: Huippu on tunne, johon palaat.

"Mitä olisi, jos kuntokeskus erotettaisiin seinistä? Jos se olisikin mielentila ja tunne enemmän kuin konkreettinen paikka? Mitä tiloja voitaisiin hyödyntää?" ja sitten lähdettiinkin puistoon työskentelemään, koska pitihän se testata.
Some on tärkeä osa Huipun toimintaa, niin myös tämä prosessi näkyi twitterissä, instagramissa ja facebookissa.


Visioinnin jälkeen asetettiin konkreettiset tavoitteet vision saavuttamiseksi. Tavoitteet pureskeltiin pienemmiksi osa-tavoitteiksi, ja niiden seurantaa varten otettiin käyttöön muutamia yksinkertaisia työkaluja, kuten vuosikello ja kehityskohteiden seurantalomake. Työkalut tuovat toimintaan systemaattisuutta ja tavoitteellisuutta, ja niiden myötä saadaan varmistettua meille tärkeiden asioiden eteneminen. Minulle rutiinit ovat aina olleet vaikeita ja hieman vastenmielisiä, joten Suvin apu työkalujen käyttöönotossa on ollut kullanarvoista. Tavoitteisiin päästään samalla taktiikalla kuin elefantin syömisessä: on edettävä pala kerrallaan.

Strategian jalkauttaminen on vielä käynnissä, mutta jo nyt on poimittavissa tehdyn työn monta hyvää hedelmää. Strategiatyön ansiosta meillä on nyt selkeät vastuualueet, joiden myötä koneisto pyörii aiempaa jouhevammin. Yhteisten tavoitteiden ansiosta tiimimme etenee myös samaan, ennalta sovittuun suuntaan. Mielenkiintoista nähdä, miten vuodelle 2018 asetetut tavoitteet kolmesta toimipisteestä toteutuvat.

Tunne on jokaiselle oma ja erilainen. Maitohapon polte lihaksissa. Oikeasta kohdasta tuntuva venytys. Endorfiinipölly harjoituksen jälkeen. Hymy onnistuneen sarjan jälkeen.  


Huippu on tunne. Tunne, johon palaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti